Anna-Brita (93v) muistelee työtään Pelastusarmeijan tehtävissä. Muistoja kuulemassa näyttelijämme Jetro. Huh huh. Nyt on ensimmäinen työpajaviikko Koukkuniemessä ohi. Pidimme kahdeksan työpajaa joihin osallistui yhteensä 28 muistelijaa. En ehkä ihan vielä pysty muistamaan kaikkien muistelijoiden nimiä, mutta ei se mitään. Jos muistelijoista edes yksi muistaa minun nimeni olen otettu. Sosionomiharjoittelijamme Heidi veti kanssani suurimman osan työpajoista, mutta myös näyttelijä Jetro ja lavastaja Panu vierailivat työpajanvetäjinä.
Muistelijat ovat syntyneet välillä 1915 ja 1947. Vanhin muistelijamme Martta täyttää kahden kuukauden päästä 100-vuotta! Martta muisti todella kirkkaasti erilaisia sattumuksia ennen ja jälkeen sota-ajan. Lisää muistoja olisi riittänyt ja Martta tuumasikin työpajan jälkeen ”Minulla olisi niin paljon juttuja, että jos sinä ne kaikki kirjoittaisit ylös, niin saataisiin kunnon tiiliskivikirja!” Martta myös sanoi odottavansa sitä, että menemme hänen kanssaan kaksin juttelemaan, että ehtii kunnolla kertoa. Työpajatilanteessa kun joutuu aina välillä odottamaan omaa vuoroaan, että pääsee muistelemaan. Martan tarinoita tullaan aivan varmasti näkemään tulevana kesänä lavalla ja hän myös lupasi antaa teoksestamme palautetta.
Työpajoissa muisteltiin esimerkiksi ensimmäisiä työpaikkoja, elämää kotirintamalla, pula-ajan ostokortteja, olympialaisia ja heilasteluja. Ihanan erilaisia tarinoita sitä on taas saanut viikon aikana kuunnella, pääasiassa hymyssä suin, mutta on tullut myös liikututtua.
Ensimmäisten työpajojen vetämisessä hankalinta oli se, että ei voi koskaan tietää mistä asioista kullakin on kerrottavaa ja mistä ylipäätään muistelijat haluavat kertoa. Kaikki eivät suinkaan ole nuoruudessaan ehtineet käydä tansseissa työnteoltaan ja toisaalta jotkut eivät juurikaan joutuneet töihin. Ihmettelimme jossain kohtaa sitä, kuinka usein saimme kysymyksiimme vastaukseksi ”Ei semmosista saa kertoa” tai ”No mitä sillon nyt tehtiin, ihan tavallisia juttuja”. Tuntuu siltä, että monille on opetettu että omia asioita ei saa puhua, tai että sinun asiasi eivät kiinnosta ketään. Myös muistisairaus on tietysti vienyt osan muistoista tai sitten vain esitimme tyhmiä kysymyksiä. Ja niin muistelijamme ovat kuitenkin myös suomalaisia ihmisiä.
-Meri-Maija, ohjaaja
Muistelijat ovat syntyneet välillä 1915 ja 1947. Vanhin muistelijamme Martta täyttää kahden kuukauden päästä 100-vuotta! Martta muisti todella kirkkaasti erilaisia sattumuksia ennen ja jälkeen sota-ajan. Lisää muistoja olisi riittänyt ja Martta tuumasikin työpajan jälkeen ”Minulla olisi niin paljon juttuja, että jos sinä ne kaikki kirjoittaisit ylös, niin saataisiin kunnon tiiliskivikirja!” Martta myös sanoi odottavansa sitä, että menemme hänen kanssaan kaksin juttelemaan, että ehtii kunnolla kertoa. Työpajatilanteessa kun joutuu aina välillä odottamaan omaa vuoroaan, että pääsee muistelemaan. Martan tarinoita tullaan aivan varmasti näkemään tulevana kesänä lavalla ja hän myös lupasi antaa teoksestamme palautetta.
Työpajoissa muisteltiin esimerkiksi ensimmäisiä työpaikkoja, elämää kotirintamalla, pula-ajan ostokortteja, olympialaisia ja heilasteluja. Ihanan erilaisia tarinoita sitä on taas saanut viikon aikana kuunnella, pääasiassa hymyssä suin, mutta on tullut myös liikututtua.
Ensimmäisten työpajojen vetämisessä hankalinta oli se, että ei voi koskaan tietää mistä asioista kullakin on kerrottavaa ja mistä ylipäätään muistelijat haluavat kertoa. Kaikki eivät suinkaan ole nuoruudessaan ehtineet käydä tansseissa työnteoltaan ja toisaalta jotkut eivät juurikaan joutuneet töihin. Ihmettelimme jossain kohtaa sitä, kuinka usein saimme kysymyksiimme vastaukseksi ”Ei semmosista saa kertoa” tai ”No mitä sillon nyt tehtiin, ihan tavallisia juttuja”. Tuntuu siltä, että monille on opetettu että omia asioita ei saa puhua, tai että sinun asiasi eivät kiinnosta ketään. Myös muistisairaus on tietysti vienyt osan muistoista tai sitten vain esitimme tyhmiä kysymyksiä. Ja niin muistelijamme ovat kuitenkin myös suomalaisia ihmisiä.
-Meri-Maija, ohjaaja
