Nyt on ensimmäiset treenit näyttelijöiden kanssa pidetty! Hyvin ollaan päästy alkuun ja näkymä tulevaan on positiivinen. Olen Koukkuniemen työryhmän matkassa vain alkutaipaleen, koska muut työt kutsuvat juhannuksen jälkeen. Joten olen, nimeni mukaisesti, pikaisesti auttamassa näyttelijöitä kahden vasemman jalan kanssa ja luomassa tanssiaskeleita, jotka ovat osittain minullekin uusia. Sillä Koukkuniemen kesäteatteri tarjoaa minulle mielenkiintoisen koreografisen haasteen. Luon liikettä materiaalista johon säveltäjämme Santeri Helinheimo Mäntylä minut tutustutti.  Santeri opetti minulle ja näyttelijöille katrillin ja tangon salat, joista yhdistelen tanssillisia kokonaisuuksia parhaan kykyni mukaan. Mahtavaa on että opin itse samalla uutta koko ajan!

Olen tehnyt aikaisemmin lasten kesäteatteria, joten on hienoa päästä nyt toiseen ääripäähän. Tarinassa on paljon historian havinaa ja sitä vanhaa kunnon Suomea. Tietenkin myös tanssit ovat sieltä ja tehdään selkeitä askeleita ja kuvioita ja kunnolla. Ei nykytanssia, jossa vaihtoehtoja on miljoonia ja jokainen haahuaa vähän sinne sun tänne. On siis mahtava käsitellä tällaista selkeää liikemateriaalia ja jollain tasolla ymmärrän kansantansseja taas enemmän. 

Vanhuskummini Anjan kanssa juttutuokiot ovat olleet melko hiljaisia, mutta lämminhenkisiä. Meistä kumpikaan ei ole kovin puheliasta sorttia. Vaihdamme aina kuulumiset ja puhumme ajankohtaisita asioista. Meillä saattaa olla pitkiäkin hiljaisia hetkiä, mutta ne eivät meitä haittaa. Omat isoäitini ovat pois menneet jo useita vuosia sitten, joten on kiva saada taas, vaikkakin vain hetkeksi, mummo omaan elämääni.

Olen opettanut näyttelijät tappelemaan ja polkupyöräilemaan. Aikomuksenani on tehdä heistä vielä kone. Mitä ikinä tämä kaikki tarkoittaakaan, se selviää kun tulet katsomaan esitystä tänä kesänä!

Kesäisin terkuin: 

Sanna Salama -koreografi

Tällä kertaa blogautuksen taustavoimana on tuoreehko lisäys Koukkuniemen kesäteatterin tekijäparveen, eli minä, Patrik. Tulin mukaan näyttelijäkatraaseen huhtikuussa, ja olen iloinen, että saan viettää kesäni tekemällä hyvää ja hyväätekevää teatteria loistavien ihmisyksilöiden seurassa! 

Perjantaina päättyi yksi kiihkeä odotus, kun käsiimme jaettiin Unhola-näytelmän käsikirjoitus. Pääsimme viimein lukemaan määrättömien työtuntien (ja loppusuoran tulostinongelmien) jälkeen valmistunutta tarinaa, jonka kesällä tulemme kertomaan edelleen katsojille. Nyt tarina on ottanut lopulliseen muotonsa ja pääpiirteittäin myös henkilöhahmot, joiden nahkoja tulemme kesän aikana asuttamaan. 

Olen jo ehtinyt tykästyä omaan roolihahmooni; ihmisenä hän ei vaikuta kaikista ystävällisimmältä ja helpoimmin lähestyttävältä, mutta hänen päänsä sisältöä tulee olemaan sitäkin kiinnostavampaa selvitellä. Unholan henkilöt ovat kiehtovia, hauskoja, koskettavia sekä, ainakin näytelmän kuvaamaa aikaa itse kokemattoman silmissä, uskottavia. Jo ensimmäisissä lukuharjoituksissa kiinnyin näytelmän ihmisiin ja heidän tarinoihinsa, ja tämä kiintymys vain voimistui lukiessamme varsinaista käsikirjoitusta. Innolla odotan, minkälaisia uusia syvyyksiä näyttelijätoverini ja ohjaaja tulevat vielä luomaan näihin ihmisiin ja heidän tarinoihinsa, kun nämä herätetään lavalla henkiin. 

Käsikirjoitus on näytelmän luuranko, joka antaa oliolle muodon, pitää sitä kasassa ja jonka ympärille se rakentuu. Lihan, veren ja sielun luominen on vasta alussa, mutta kun ensi-ilta koittaa, on meillä käsissämme uusi ja ihmeellinen elävä olento. Katseltuani jonkin aikaa, minkälaisista aineksista ja minkälaisten ihmisten avustuksella se tulee syntymään, uskon, että se tulee olemaan kaunis ja vahva otus. 

Tervetuloa heinä-elokuussa tapaamaan tätä eläväistä! 

Patrik - näyttelijä

Treenit ovat lähteneet viimein kunnolla käyntiin. Viime viikolla saimme kosketuksen tekstiin kun oli ensimmäinen lukuharjoitus. Oli mahtavaa saada edes jonkinlainen tekstinraakile käteen, sitähän koko porukka oli jo innoissaan odottanut. Lopullisen version saamme myöhemmin ja sitten alkaakin kova tekstin opettelu. On mukavaa, kun treenit ovat alkaneet nyt ihan kunnolla ja työryhmääkin näkee useammin kuin muutaman kerran kuussa. Olemme harjoitelleet mm. tanssi- ja taistelukohtauksia sekä käyneet paljon eri laulu- ja ääniharjoitteita läpi ja mukavaa on ollut. Kesää odottaa kyllä niin innolla ja melkein pelottaa että se juoksee niin kovaa tahtia ohi ja pian huomaa että onkin jo viimeinen näytös edessä. Siksi täytyykin muistaa nauttia jokaisesta hetkestä ja ottaa ilo irti tästä mahtavasta produktiosta! 

Myös työryhmän vanhuskummitoiminta on varmasti tullut jo monelle tutuksi. Jokaisella meistä on siis oma vanhuskummi, jota käymme tapaamassa muutaman kerran kuussa läpi kesän. Itselläni on Vieno-mummo, joka onkin aikamoinen tapaus. Ensimmäisellä kerralla Vieno ei nimittäin ollut halukas minkäänlaiseen yhteistyöhön, hänhän on "viimeisellä matkalla" eikä häntä kuulema tarvitse käydä katsomassa. Hänen tarinansa löytyy kuulema kirjana Koukkuniemen kirjastosta ja sieltä niitä voi käydä lukemassa, jos on mielenkiintoa. Sisukkaasti menin kuitenkin vielä toisen kerran häntä tapaamaan, ajatuksena mahdollinen yhteisen sävelen löytyminen ja se kannatti. Menin kerran lauantaiaamuna ennen treenejä moikkaamaan Vienoa ja häneltä alkoikin tulemaan juttua niin paljon, että aika loppui kesken. Oli mukavaa, kun hän kuitenkin suostui minua tapaamaan myös tulevaisuudessa. Vieno oli kovasti taas lähdössä matkalle ja tällä kertaa oli vuorossa Tahmelassa sijaitseva mökki. Oli ilo saada kutsu myös sinne, jos seuraavalla kerralla en häntä Koukkuniemestä löytäisi. 

Vieno on erittäin topakka mutta huumorintajuinen mummo ja hänen kanssaan onkin mukava jutella, kun juttua tulee pilke silmäkulmassa. Vienoa ei vielä tällä hetkellä kiinnosta tulla katsomaan kesäteatteria, mutta luulen, kun kesää mennään pidemmälle ja pääsen hänen kanssaan enemmän juttelemaan, mieli vielä muuttuu ja hänetkin nähdään katsomon puolella. Ensi kerralla täytyykin varata tuplasti aikaa Vienon jutuille, sillä ei ole kiva mennä kylään kiireellä kello kaulassa.

Treenien ja vanhuskummitoiminnan lisäksi meillä on ollut Korvikekahvila Ravintolapäivänä 16.5 sekä Siivouspäivä 23.5. Korvikekahvilassa pääsi maistamaan vanhan ajan korvikekahvia sekä muita kahvilan tarjoamia herkkuja. Oli valokuvauspiste missä pääsi kuvauttamaan itsensä 40-50-luvun vaatteissa ja tietenkin mahdollisuus ostaa lippuja näytöksiin. Myös poliisiratsia kävi muutamaan otteeseen tarkistamassa tilanteen...

Siivouspäivänä järjestimme kirpputorin Koukkuniemen kerhohuoneella, jossa työryhmä myi kesäteatterin hyväksi omia vanhoja tavaroitaan ja vaatteitaan. Ihmisiä löysi paikalle ihan mukavasti. Kaikki myymättä jääneet tavarat kuljetimme Pirkanmaan kierrätyskeskukseen ja Pelastuarmeijalle. 

Nyt vain lisää treeniä, teksti haltuun, kesän ja näytösten odotusta! Aurinkoa ja hyvää mieltä!

Hanna - näyttelijä

Kosolti olemme jo palaveeranneet, kokoontuneet ja talkoilleet. Väkisinkin projekti alkaa tuntumaan jokaisen jaloissa ja maistumaan omalta.

Tällä viikolla koitti se päivä, jota ollemme muiden näyttelijöiden kanssa odottaneet kuin ilmaisia ämpäreitä. Saimme käsiimme nivaskan A4- kokosia papereita, jotka pullistelivat tekstistä. Se puhui meille kaikille. Se puhui suomea, isoisiemme ja isoisoäitiemme kieltä, tavalla, jonka me nuorisolaiset tunnemme vain suomi-filmien uusinnoista Ylellä päiväsaikaan kun kukaan ei ole katsomassa.

Oi, kuinka meitä nauratti ja mietitytti menneiden aikojen erilaisuus. Jo ensimmäisellä lukemalla muistoista koostettu teksti upposi aivooni ja alkoi muodostamaan sarjakuvia tulevista esityksistä.

Lapsen tavoin innostuin uunituoreesta tekstistä ja upposin kuvitelmiin sodan ajan Tampereen kaupunki kuvasta. Paljastui, että esityksemme tulee olemaan hyvinkin vaikuttava myös musiikillisesti, eikä aistejamme säästeltäisi. Putosin pilveni päältä, jaloilleni.

Allekirjoittaneella on aikaisempaa kokemusta näyttämöstä ja vuorosanoista. Kuitenkin tulevaisuuden suunnitelmat vaativat, että tämä liikkuessaan vasta syntyneeltä Gasellin vasalta vaikuttava nuori mies, pitäisi saada pysymään pystyssä ja ymmärtämään, että mitä rytmi noin käytännössä tarkoittaa.

Tirehtöörimme Meri-Maija laittoi meidät jo hieman tutustumaan hahmoihimme. Casting tuntuu osuneen kohdilleen kuin helle viime elokuulle.

Seuraavana päivänä Santeri tanssitti meitä Gaselleja, yrittäen saada tolkkua muodostelmaan pari rivi ja pyörähdys. Kyllä oli piristävää aurinkoisella kevät nurmella yrittää pysyä pystyssä.

Haastetta, ohjeita ja tilaa annetaan mutta jalat ei tottele, ne on rikki, käsky ei aivosta kulje riippa kinttuun.

Alan viimeistään nyt herämään siihen, että olen loistavan porukan ympäröimänä. Nuoria ja vieläkin nuorempia osa meistä, mutta energiaa ja oikeanlaista taitoa etenemiseen tuntuu aina löytyvän.

Teksti on synnytetty ja ensi kosketuksia jonkin sortin repliikkeihin ja koreografioihin on haettu, tällä hetkellä näyttää vielä Pekka ja Pätkä elokuvalta, mutta tästä tehdään vielä muutakin kuin hauska, nimittäin Iran kirjoittama käsikirjoitus lupaa koskettavaa ja vaikuttavaa teatteria ensi kesälle.

Valmiina mihin vaan! Kesä!

*Keksi tähän mielessäsi positiivinen ajatus ja laita huutomerkki sen perään tai huuda sitä juhannuksena pellolla*

Tomas - näyttelijä

On sunnuntai-aamu, kello ei ole vielä edes yhtätoista ja ulkona sataa. Lähden pyöräilemään kohti Koukkuniemeä ajatuksenani mennä tapaamaan omaa vanhuskummiani Hannaa ennen kesäteatterin työryhmätapaamista. Koko kesäteatteriprojekti on minusta ihan paras! Hain mukaan, koska näytteleminen, musiikki -taide ylipäätään- on minulle intohimo. Ellen olisi päässyt Koukkuniemeen, olisin kerännyt kaverit kokoon ja väsännyt oman pienen kesäteatteriesityksen kesäksi. Ajatus kesäteatterista oli niin lumoava, että minun oli vain pakko päästä sitä tekemään -ilokseni pääsin mukaan ihan oikeaan kesäteatteriin.

Kun sain kuulla valituksi tulemisesta Koukkuniemen kesäteatteriin ensi kesäksi, istuin äitini kanssa autossa. Olin juuri päässyt laulutunnilta, kun muistin tulosten olleen tulleet. Avasin sähköpostini ja minua jännitti. Yritin suhtautua asiaan varauksella, sillä pääseminen tuntui epätodennäköiseltä. Luettuani viestin ensimmäisen lauseen, joka paljasti valinnan osumisen minuun aloin kiljua onnesta. Äiti ihmetteli, mikä minulle yhtäkkiä tuli, mutta asia selkeni nopeasti. Olin läpäissyt pääsykokeen, joka merkitsi minulle paljon.

Teatterissa hienointa on vaikuttaminen ihmisiin. Tarinankerronta tavalla, jolla saa viestitettyä ajatuksia katsojalle. Se, kun saa yleisönsä miettimään näytelmässä nähtyjä asioita. Kun vaikuttaa jollain tavalla yleisöönsä. Teatteri on yksi vaikuttamisen keino, jolla voi tehdä tästä maailmasta paremman paikan.

Hanna on pirteä tuona sunnuntai-aamuna. Hän ei näe enää kunnolla, joten Hannan on hankala muistaa minut pelkän ääneni perusteella. On ihan okei, että esittäydyn hänelle joka kerta uudestaan. Yleensä kuuntelemme Hannan kanssa musiikkia, juttelemme, laulamme ja joskus luen hänelle runoja tai sanomalehteä tai annan hieronnan. Tällä kertaa otin kotoa mukaani paperia ja kyniä ajatuksissani piirtää Hannan kanssa. Näön heikkous ei estä taiteen tekemistä.

Minusta vanhuskummitoiminta on todella tärkeää. Se opettaa meille työryhmäläisille toimeentulemista kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja ehkä menneisyydestä kuuleminen voi avartaa omaa elämänkuvaa. Seuraavan kerran, kun omaan kuvaan facebookissa ei ole klikkailtu tykkäyksiä, voi aina miettiä, kuinka sota-aikana murehdittiin hengissä selviämistä ja pohtia, onko oma ongelma niinkään harmittelun arvoinen. Ennen kaikkea vanhuskummeilu on kuitenkin vanhuksille itselleen tärkeää. Kaikilla vanhuksilla ei ole läheisiä, jotka kävisivät heidän luonaan vierailulla. Harmillisen usein myös monien vanhainkotien aktiviteettitarjonta on vähäinen. Koukkuniemessä kuitenkin vanhuksille on järjestetty ihan hyvin tekemistä.

Odotan pohjattomalla innolla tulevaa kesäteatterikesää ja kaikkea, mitä se tuo tullessaan. Tästä tulee ihan mahtava kesä!

Näyttelijä-Milla

Täällä on näyttelijänä toimiva Jetro Sukkela syyllisenä tämän kerran naputteluun. Heti alkuun voin sanoa, että kesäteatteritiimimme on kohtuuttoman mainio porukka, jota ilolla moikkaa. Vielä olemme siinä vaiheessa, että työryhmän kokoontumiset ovat olleet ryhmääntymistä, vanhuskummeilun kelailua ja työpajoja. Niistä voi lukea aiemmista blogikirjoituksista. Täällä on tullut nähtyä monenmoista, elämää nähnyttä, arvokasta ihmistä. Jotkut kertovat samantien innokkaana tarinaa tarinan perään, kun toisten huomio saattaa kiinnittyä enemmän pihalla pomppivaan ”pupujussiin”. Luonnon terapeuttista voimaa ei voi koskaan väheksyä.

Flunssat sun muut möröt ovat tahmanneet kevään vauhtia pidellen pöpöjänkantajia vanhainkodin ulkopuolella. Missä rokotteet ovat, kun niitä kaivataan? Useamman sitkeän kuumeisen koettelemuksen jälkeen pääsin jälleen moikkaamaan Erkki-kummia. Juteltiin niitä näitä sivuraiteilla ja välillä ihan metsässä, mutta mikään stressi ei vienyt nirriä keneltäkään. 

Hyvin se kummittelu sujuu vaikka onkin uudenlainen tilanne melkein kaikille ja hölpöti hölpöti. Voin vain kuvitella millaista on kymmenien vuosien päästä, kun itse on yli 80-vuotias ja enemmän avun tarpeessa. Monessa maailman kolkassa suku pitää huolta viisaista ”kylän vanhimmista”, kuten Suomessakin oli tapana ennen vuonna 1571 kirkkolain määräämia vaivaistupia. On hyvä miettiä mihin suuntaan kehityksen toivoisi kulkevan ja oma lusikka kannataa törkätä soppaan jo tänä päivänä. Nykyään moni ihmisryhmien välinen suhde voi tuntua suurelta. Koukkuniemen vanhainkoti on lajinsa suurin Suomessa. Se on viehättävä pikkukylä, vaikka siitä kylästä puuttuu nuoremmat asukkaat, lähikauppa ja eläintarha.

Portugalin taloustilanne on ajanut paikalliset seniorit lyömään viisaat päänsä yhteen ja he ovat tietenkin perustaneet vanhuskommuuneita! Kuinka mahtavan kuuloista on se, että vanhemmatkin ihmiset voivat asua yhteisvoimin viljellen, pitäen hiilet hehkuvana ja ratkoen arkisia haasteita. Siinä on kiehtova visio. No mutta kuinka tässä päästiin jo ulkomaisille raiteille. Onhan Koukkuniemessäkin kuultu tarinoita ulkomailta. Kuitenkin Portugalin tilanteeseen liittyen, nykyajan henkeen tuppaa itse kukin tuntemaan ajoittain yksinäisyyttä. Sen takia vanhuskummin moikkaaminen on usein paikallaan.

Ah, niin se kesä sieltä hiipii ja katupöly täyttää sieraimet. Odotan innolla käsikirjoituksen valmistumista ja varsinaisten harjoitusten alkamista. 

Dudes and dudettes,  ollaan kuulolla!!!


Jetro - näyttelijä

Tähän saakka olen osallistunut juuri työpajoihin sekä niiden litterointien läpikäyntiin. Litterointien läpikäynnin seurauksena meillä on keskikokoisen helsinkiläisyksiön seinän verran post it-lappuja, joihin on erilaisin värikoodein merkattu olennaisia sisältöjä, tapahtumapaikkoja, henkilöitä ja jopa valmiita repliikkejäkin.


Nyt on alkamassa minun työvaiheistani tärkein, tekstin koostaminen ja kohtausjärjestyksen hahmottelu. Oikeastaan ei voi puhua kirjoittamisesta, sillä kaikki materiaali on periaatteessa annettu minulle lautasella. Siitä pitää vain koostaa kokonaisuus, joka toimisi itsenäisenä teoksenaan. Tietenkin tulen käyttämään myös omaa mielikuvitustani, muokkaamaan tarinoita ja yhdistelemään niitä. Siinäkin mielessä työni vastaa järjestelijän työtä, olen koostamassa yhtä tärkeää osaa esityksestä - tekstiä.


Mielessä tulee silti pitää monta asiaa, kuten koreografian ja musiikin nivoutuminen osaksi kokonaisuutta, näyttelijöiden mielekäs roolittaminen sekä esityksen sopivuus myös muistisairaille katsojille. Muistisairaan katsojan huomioonotto tapahutuu tänä vuonna kenties hiukan eri keinoilla kuin viime vuonna, kun olin tämän saman järjestelytyön edessä. Tänä vuonna pyrimme pitämään muistelun osana myös tekstin tasolla ja saattaa olla - ettei kaikki näyttämöllä kuultu teksti tulekaan tulemaan meidän näyttelijöidemme suusta..


Muiden ihmisten oikeista muistoista tapahtuva kirjoittamistyö on mielenkiintoista, mutta myös herkkää. Olen koko ajan tekemisessä jonkun toisen minulle antaman materiaalin kanssa, enkä tahdo tehdä siitä  materiaalista äkkivääriä johtopäätöksiä tai tulkintoja. Kyse on kunnioittamisesta, kuten monessa muussakin kirjoitustyössä. Jokaisen muisto ja ääni on tärkeä ja minun tehtävänäni on järjestää noista moninaisista muistoista ja äänistä kokonaisuus, joka välittää tärkeitä sisältöjä myös kesäteatterimme katsojille.


Saa nähdä, miten siinä onnistun. 

- Iira,  Koukkuniemen kesäteatterin dramaturgi