”Kun saa jakaa muistot ja kokemukset toisten ihmisten kanssa, kun löytää tarinoilleen kuulijan, eletty elämä, ja sen myötä nykyisyys voivat nousta uuteen arvoon.” –Satu Tienari
Heippa!
Tällä kertaa on minun vuoroni kertoa hieman omia fiiliksiäni viime viikon työpajoista, litteroinnista sekä siitä, mitä tämä hanke on minulle antanut. Olen siis sosionomiopiskelija TAMKista ja olen kulkenut Meri-Maija, Santerin ja Iiran mukana jo tammikuusta lähtien. Suoritan tässä hankkeessa luovien aineiden opintojani ja tämä onkin ollut erittäin mukavaa vaihtelua koulun penkillä istumiseen.
Oma matkani tässä hankkeessa huipentui viime viikon työpajoihin ja minulla oli ilo olla mukana yhteensä kuudessa työpajassa. Pidimme työpajat yhteistyössä Meri-Maijan kanssa. Vaikka opintojeni aikana on kerääntynyt erilaisia kohtaamisia vanhusten kanssa, työpajojen vetäminen oli minulle aivan uutta ja ennen ensimmäistä h-hetkeä minua jännitti melko paljon. Jännitystä lievensi Meri-Maijan mukana olo, sillä tiesin, että tiukan paikan tullen saan häneltä apua ja tukea. Ensimmäisestä työpajasta jäi erittäin hyvät fiilikset eikä seuraavaa työpajaa tarvinnut enää jännittää. Pääosin muistelut työpajoissa sujuivat hyvin omalla painollaan mutta toki eteen tuli haastaviakin tilanteita. Haastavintaehkä oli se, että ennen työpajan alkua ei voinut tietää miten keskustelu lähtisi käyntiin ja mistä asioista muistelijoilla olisikerrottavaa. Yleensä työ, koti tai perhe olivat aiheita, joiden kautta keskusteluyhteyden sai auki ja siitä oli sitten helppo jatkaa muistelua eteenpäin.
Aloitimme työpajat yleensä yhdessä ja sopivan paikan tullen jakaannuimme kahteen porukkaan siten, että minä jututin muutamaa muistelijaa ja Meri-Maija muutamaa. Kaikki työpajat äänitettiin kahdella nauhurilla. Minä sain kunnian litteroida kyseiset äänitteet ja teen sitä nyt tämän ja ensi viikon ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sit ä, että kirjoitan äänitteet, muistot, tekstiksi. Näistä teksteistä Iira, dramaturgi, kokoaa aikanaan esitystekstin. Itse ajattelen litteroinnin olevan vaihe, joka vie muistelijoiden muistoja kohti esitystekstiä sekä kesäteatterin näyttämöä.
Näin sosionomiopiskelijan näkökulmasta katsottuna, viime viikon työpajat olivat mahtavia kokemuksia. Työpajoissa pääsin aitoon vuorovaikutukseen vanhusten kanssa sekä sain huomata millainen merkitys on katsekontaktilla, kosketuksella sekä aidolla läsnäololla. Työpajoista saatu kokemus vahvisti ajatustani siitä, että tärkeintä on kohdata ihminen ihmisenä, sellaisena kuin hän on. Työpajojen yhtenä tarkoituksena oli myös tuottaa vanhuksille kokemus siitä, että heidän elämäntarinansa ovat merkityksellisiä, mielenkiintoisia sekä tärkeitä. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi ja nämä työpajat antoivat vanhuksille kyseisen mahdollisuuden. ”Kun saa jakaa muistot ja kokemukset toisten ihmisten kanssa, kun löytää tarinoilleen kuulijan, eletty elämä, ja sen myötä nykyisyys voivat nousta uuteen arvoon.” –Satu Tienari
Kaiken kaikkiaan sain työpajoista paljon arvokasta kokemusta ja oppia siitä, miten muistelu voi edistää vanhuksen henki stä hyvinvointia. Jos joskus päädyn työskentelemään vanhusten parissa, aion ehdottomasti hyödyntää hankkeesta saamaani oppia. Meri-Maija, Santeri, Iira ja koko muu työryhmä tekevät mielestäni äärettömän arvokasta työtä, jonka sanomaa vien mielelläni eteenpäin. Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana tässä hankkeessa ja työskennellä näin mahtavien ihmisten kanssa. Jään innolla odottamaan tulevaa kesää ja Unhola – unohtumattomia muistoja – kesäteatteriesityksen valmistumista!
Aurinkoisin terveisin, Heidi (sosionomiopiskelija)
Tällä kertaa on minun vuoroni kertoa hieman omia fiiliksiäni viime viikon työpajoista, litteroinnista sekä siitä, mitä tämä hanke on minulle antanut. Olen siis sosionomiopiskelija TAMKista ja olen kulkenut Meri-Maija, Santerin ja Iiran mukana jo tammikuusta lähtien. Suoritan tässä hankkeessa luovien aineiden opintojani ja tämä onkin ollut erittäin mukavaa vaihtelua koulun penkillä istumiseen.
Oma matkani tässä hankkeessa huipentui viime viikon työpajoihin ja minulla oli ilo olla mukana yhteensä kuudessa työpajassa. Pidimme työpajat yhteistyössä Meri-Maijan kanssa. Vaikka opintojeni aikana on kerääntynyt erilaisia kohtaamisia vanhusten kanssa, työpajojen vetäminen oli minulle aivan uutta ja ennen ensimmäistä h-hetkeä minua jännitti melko paljon. Jännitystä lievensi Meri-Maijan mukana olo, sillä tiesin, että tiukan paikan tullen saan häneltä apua ja tukea. Ensimmäisestä työpajasta jäi erittäin hyvät fiilikset eikä seuraavaa työpajaa tarvinnut enää jännittää. Pääosin muistelut työpajoissa sujuivat hyvin omalla painollaan mutta toki eteen tuli haastaviakin tilanteita. Haastavintaehkä oli se, että ennen työpajan alkua ei voinut tietää miten keskustelu lähtisi käyntiin ja mistä asioista muistelijoilla olisikerrottavaa. Yleensä työ, koti tai perhe olivat aiheita, joiden kautta keskusteluyhteyden sai auki ja siitä oli sitten helppo jatkaa muistelua eteenpäin.
Aloitimme työpajat yleensä yhdessä ja sopivan paikan tullen jakaannuimme kahteen porukkaan siten, että minä jututin muutamaa muistelijaa ja Meri-Maija muutamaa. Kaikki työpajat äänitettiin kahdella nauhurilla. Minä sain kunnian litteroida kyseiset äänitteet ja teen sitä nyt tämän ja ensi viikon ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sit ä, että kirjoitan äänitteet, muistot, tekstiksi. Näistä teksteistä Iira, dramaturgi, kokoaa aikanaan esitystekstin. Itse ajattelen litteroinnin olevan vaihe, joka vie muistelijoiden muistoja kohti esitystekstiä sekä kesäteatterin näyttämöä.
Näin sosionomiopiskelijan näkökulmasta katsottuna, viime viikon työpajat olivat mahtavia kokemuksia. Työpajoissa pääsin aitoon vuorovaikutukseen vanhusten kanssa sekä sain huomata millainen merkitys on katsekontaktilla, kosketuksella sekä aidolla läsnäololla. Työpajoista saatu kokemus vahvisti ajatustani siitä, että tärkeintä on kohdata ihminen ihmisenä, sellaisena kuin hän on. Työpajojen yhtenä tarkoituksena oli myös tuottaa vanhuksille kokemus siitä, että heidän elämäntarinansa ovat merkityksellisiä, mielenkiintoisia sekä tärkeitä. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi ja nämä työpajat antoivat vanhuksille kyseisen mahdollisuuden. ”Kun saa jakaa muistot ja kokemukset toisten ihmisten kanssa, kun löytää tarinoilleen kuulijan, eletty elämä, ja sen myötä nykyisyys voivat nousta uuteen arvoon.” –Satu Tienari
Kaiken kaikkiaan sain työpajoista paljon arvokasta kokemusta ja oppia siitä, miten muistelu voi edistää vanhuksen henki stä hyvinvointia. Jos joskus päädyn työskentelemään vanhusten parissa, aion ehdottomasti hyödyntää hankkeesta saamaani oppia. Meri-Maija, Santeri, Iira ja koko muu työryhmä tekevät mielestäni äärettömän arvokasta työtä, jonka sanomaa vien mielelläni eteenpäin. Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana tässä hankkeessa ja työskennellä näin mahtavien ihmisten kanssa. Jään innolla odottamaan tulevaa kesää ja Unhola – unohtumattomia muistoja – kesäteatteriesityksen valmistumista!
Aurinkoisin terveisin, Heidi (sosionomiopiskelija)