Takana on 11 esitystä ja vielä 9 jäljellä. Yli puolen välin ollaan! HURJAA! Niin se aika vaan vierähtää! Vaikka kesä on ollut kosteahko niin silti ainoastaan yksi esitys ollaan pidetty Koukkuniemen juhlasalissa ja yksi esitys ollaan sinnitelty sateessa läpi, mutta muuten ylläripylläri ollaan saatu nauttia UNHOLASTA poutasäässä.
Jokainen kerta 11 esityskerrasta on ollut erilainen. Sää vaihtuu, yleisö vaihtuu, koukkispossen mieliala vaihtuu, talkooporukka vaihtuu, ohijuoksevat tai penkeille istahtavat lenkkeilijät vaihtuvat, finlaysonin tehdaskankaan kiinnitykset vaihtuvat ja vaikka mitä. Näistä eri osasista muodostuu aina vähän erilainen kombinaatio. Sitten saattaa olla että sattuu kommelluksia/unohduksia, jotka muuttavat esitystä vielä enemmän ja vaativat improvisaatiokykyä. Voisi kuvitella, että kymmenen vedon jälkeen tekeminen alkaisi tuntua toistamiselta, mutta ei. Joka kerta Hienostorouva pinkoo klänninki liehuen pommisuojaan ja Matilda siellä roolin takana riemulla nauttii kaikesta tohinasta. Useat toistot ovat tuoneet esitykseen rutiinin, jonka puitteissa on turvallista hullaantua ja nauttia yhdessä tekemisestä.
On ollut herttaista huomata millaisia rutiineja eri työryhmän jäsenille on kehittynyt esityskauden aikana. Monilla on erilaisia ”secret handshake”- tuokioita tai erilaisia rauhoittumisen/epärauhoittumisen retriittejä (muun muassa seppelekerho kokoontuu hyvän sään sattuessa apilaniitylle ja Suvela etsii aina tehdasstomp kilkutinta). Yhteisiä rutiinejakin on kehittynyt ja niiden tärkeyden huomaa ainakin siinä vaiheessa, jos jokin rutiini jää suorittamatta. Yhdessä tehdyt lämmittelyt, riehumiset ja keskittymiset ovat todella merkittävässä asemassa esityksen onnistumisen kannalta.
Muistokahviosta on tullut esityskauden mittaan minulle yhä tärkeämpi. Huomaan, että erityisesti UNHOLA teoksena luo usein katsojalle tarpeen jakaa, eikä useinkaan teatteriesityksen jälkeen ole järjestettyä tilaisuutta pureskella juuri nähtyä esitystä ja vielä hetken uppoutua siihen maailmaan. UNHOLA on saanut paljon kannustavaa palautetta ja hankkeelle on moni toivonut jatkoa. Muistokahviossa olen todella päässyt kohtaamaan katsojia ja jakamaan kokemuksia UNHOLASTA. Esitys luo sillan, jonka kautta UNHOLASTA on tullut katsojalle ja minulle yhteinen. On hienoa huomata, että katsojat uskaltavat lähestyä meitä työryhmäläisiä. Se kertoo siitä, että tekemisestämme välittyy aitous ja avoimuus.
Niin. Ja oltiin sitä sitten Lotto-lähetyksessäkin!
p.s Onko kukaan nähny Miilin rillejä?!
elokuuterveisin,
Matilda
Jokainen kerta 11 esityskerrasta on ollut erilainen. Sää vaihtuu, yleisö vaihtuu, koukkispossen mieliala vaihtuu, talkooporukka vaihtuu, ohijuoksevat tai penkeille istahtavat lenkkeilijät vaihtuvat, finlaysonin tehdaskankaan kiinnitykset vaihtuvat ja vaikka mitä. Näistä eri osasista muodostuu aina vähän erilainen kombinaatio. Sitten saattaa olla että sattuu kommelluksia/unohduksia, jotka muuttavat esitystä vielä enemmän ja vaativat improvisaatiokykyä. Voisi kuvitella, että kymmenen vedon jälkeen tekeminen alkaisi tuntua toistamiselta, mutta ei. Joka kerta Hienostorouva pinkoo klänninki liehuen pommisuojaan ja Matilda siellä roolin takana riemulla nauttii kaikesta tohinasta. Useat toistot ovat tuoneet esitykseen rutiinin, jonka puitteissa on turvallista hullaantua ja nauttia yhdessä tekemisestä.
On ollut herttaista huomata millaisia rutiineja eri työryhmän jäsenille on kehittynyt esityskauden aikana. Monilla on erilaisia ”secret handshake”- tuokioita tai erilaisia rauhoittumisen/epärauhoittumisen retriittejä (muun muassa seppelekerho kokoontuu hyvän sään sattuessa apilaniitylle ja Suvela etsii aina tehdasstomp kilkutinta). Yhteisiä rutiinejakin on kehittynyt ja niiden tärkeyden huomaa ainakin siinä vaiheessa, jos jokin rutiini jää suorittamatta. Yhdessä tehdyt lämmittelyt, riehumiset ja keskittymiset ovat todella merkittävässä asemassa esityksen onnistumisen kannalta.
Muistokahviosta on tullut esityskauden mittaan minulle yhä tärkeämpi. Huomaan, että erityisesti UNHOLA teoksena luo usein katsojalle tarpeen jakaa, eikä useinkaan teatteriesityksen jälkeen ole järjestettyä tilaisuutta pureskella juuri nähtyä esitystä ja vielä hetken uppoutua siihen maailmaan. UNHOLA on saanut paljon kannustavaa palautetta ja hankkeelle on moni toivonut jatkoa. Muistokahviossa olen todella päässyt kohtaamaan katsojia ja jakamaan kokemuksia UNHOLASTA. Esitys luo sillan, jonka kautta UNHOLASTA on tullut katsojalle ja minulle yhteinen. On hienoa huomata, että katsojat uskaltavat lähestyä meitä työryhmäläisiä. Se kertoo siitä, että tekemisestämme välittyy aitous ja avoimuus.
Niin. Ja oltiin sitä sitten Lotto-lähetyksessäkin!
p.s Onko kukaan nähny Miilin rillejä?!
elokuuterveisin,
Matilda
