On elomme muistoja vain - teksti on nyt valmis. Aloitimme harjoituskauden eilen ulkoilemalla yhdessä muutaman muistelijan kanssa. Oli mukavaa istua yhdessä Näsijärven rannassa ja jutella asioista Näsinneulan kärjen ja Kurulaivan pohjan väliltä. 

Aiheutimme näyttelijöiden kanssa hämmennystä avaamalla ääntä ja harjoittelemalla tulevalla näyttämöllämme. Ohikulkijat vaikuttivat pääsääntöisesti suhtautuvan positiivisesti touhuumme. Lapinniemessä asuville terveisiä, että tulkaahan hyssyttelemään jos olemme liian äänekkäitä. Emme myöskään suosittele auringonottoa Koukkuniemen rannassa esityspäivinä!

Vedimme heti ensimmäisissä reeneissä koko tekstin läpi ja siltä pohjalta uskallan kyllä sanoa, että hyvä siitä tulee! 

Iso kasa julisteita tuli tänään painosta ja itse (pääosin vinoon) leikkaamiamme flyereitäkin on nyt jo hyvä määrä. Tuhannet kiitokset Ruutille, joka jaksoi monta päivää pyörittää julistekuvaa ja useita sponsorilogoja edes takaisin. Työ kyllä kannatti, koska julisteemme on upea!

Marko on ollut viikon metsässä itkemässä, koska hänen suomikuvansa on murtunut. Koukkuniemen asukkaat nimittäin paljastivat hänelle, että MANNERHEIN EI OSANNUT UIDA!

Itse lähden seuraavaksi viikoksi metsään miettimään tekosiani. Eikös se kuulu suomalaisen ihmisen luontoon menne metsään tutkiskelemaan itseään? Uskon, että kun palaan moni asia on ratkennut ja hoitunut. Itsestään.

Juhannusviikko oli taas täynnä kaikkea eikä se vielä tähän lopu, ahkera kirjoitustiimimme työskentelee vielä huomennakin.

Dramaturgia, hahmot ja kohtaukset ovat jo hyvällä mallilla esitykseen jonka nimeksi on varmistunut:

On elomme muistoja vain

Nuoruusmuistoja - kappaleen lyyrikoiden mukaan.
Lavalla tullaan tällä tietoa näkemään käpylehmiä, pikkulottia ja ihastumisen huumaa! 

"Ei aina se ruusuja suo,
ei aina se onnea tuo.
Kuitenkin, tiedän sen,
nuoruuden aika on rakkauden"

- lausui Titus tänään Koukkuniemeläisten juhannusjuhlassa ja sai katsomosta vahvistuksen "Niinhän se on!"

Tällä viikolla näyttelijäkaartiin saatiin vihdoin viimeinenkin miesnäyttelijä, joka on Jere Saarela! Nyt voi ohjaajan mieli levätä juhannuksen yli, kun ei tarvitse enää epätoivoisesti metsästää miehiä  ;)

Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry/Pirkanmaan Senioripalvelut Oy, Kierrätyskeskus Nekala ja Pelastusarmeija lähtivät hankkeen sponsoreiksi! Tuhannet kiitokset! Heidän avullamme saamme mm. mainostusta bussien valotauluihin ensi-ilta viikolla ja näyttelijöille kunnon vaatteita!

Ensi viikolla onkin jo ensimmäiset lukuharjoitukset! Huisin jännittävää!

Ihastuttavaa juhannusta kaikille! Muistakaa tehdä tästä juhannuksesta muistelemisen arvoinen, sillä On elomme muistoja vain!

Tämän viikon Marko on ollut vetämässä leiriä Kurussa. Työskentely on siis tämän viikon ollut taas aivan erilaista. Alkuviikosta olin Helsingissä dramaturgi-Iiran kanssa ideoimassa ja valitsemassa tarinoita, Karhupuiston kallioilla totesimme, että monta hyvää tarinaa joudutaan jättämään teoksesta pois. Materiaalia olisi toiseenkin esitykseen, ehkä ensi kesänä? :)

Samalla reissulla kävin katsomassa Q-Teatterin Kaspar Hauser esityksen, joka oli erittäin tarkkanäköinen kuvaus meidän sukupolvestamme. Esitys oli mielestäni aivan huippu! Sukupolvemme tunnistettavuus sai minut hetkittäin nauramaan vedet silmissä ja toisaalta myös voimaan pahoin. Oli voimauttavaa ajatella, että "Hei me kaikki tämän sukupolven edustajat olemme samassa veneessä!" mutta toisaalta tuli ahdistus "Miksi olemme tässä veneessä?"
Kaspar Hauserin sukupolvikuvaus sai minut pohtimaan sitä, mitä olemme nyt tekemässä: 

Onko mahdollista välittää muun kuin oman sukupolvensa kokemusta onnistuneesti?

Paljon asiaa pohdittuani, olen tullut siihen tulokseen, että ei meidän edes kannata ajatella välittävämme 1920-30 -luvuilla syntyneiden sukupolvikokemusta. Sen sijaan välitämme heidän tarinoitaan.  Lisäksi, jos onnistumme työssämme, voimme välittää myös kokemuksen siitä,  että jokainen sukupolvi on vain joukko ihmisiä, joihin aika jättää jälkensä.

Tällä viikolla teoksen visuaalinen puoli on mennyt hurjasti eteenpäin. Julistekuvasta on tehty ensimmäiset luonnokset ja saimme Tampereen Vera Oy:n  sponsoroimaan meille lavasteeksi puisia kaapelikeloja (sellaisia ompelulankarullan näköisiä isoja, joita näkee rakennustyömailla). Kaapelikeloja tulee enemmän, kuin mitä lavastuksessa käytetään, sillä niistä tuleeesityksen jälkeen pöydät, joiden ääressä katsojat ja työryhmä voivat yhdessä kahvitella ja muistella. 

Lahtelainen Heikki Suominen näki viime viikolla meistä jutun Hämeen uutisissa ja siitä innostuneena hän lähetti meille DVD muotoon siirretyn kotivideon vuodelta 1940! Hänen isänsä oli saanut työnsä kautta kallista filmiä ja jopa värifilmiä! Kymmenen minuutin video on ainutlaatuinen, koska siinä ei ole mitään uutisotsikkoa tai juonta, vain tavallisen perheen tavallista kesäloma-arkea. Juuri filmin kalleuden vuoksi tälläistä arkista videomateriaalia ei juurikaan ole tehty. Suominen antoi meille oikeudet käyttää videota ja nyt kiivaasti pohdimme, että kuinka saamme videon hyötykäyttöön. 
Olen todella otettu siitä, että Suominen halusi antaa videon meille. Olen katsonut pätkän jo monen monta kertaa ja joka kerta se nostattaa karvani pystyyn. Minua koskettaa se, että videon puuhat ovat täysin samoja kuin oman perheeni kotivideoissa 90-luvulla: uintia, kalastusta, soutelua, pihaleikkeja ja syömistä. 

Viikko pääsi venähtämään kuusipäiväiseksi, kun tänä aamuna marssimme Iiran kanssa työhuoneellemme ja aloitimme post it - lappu shown. Nyt on seinä täynnä erivärisiä lappuja joissa lukee hahmojen nimiä, vuosilukuja, kohtausten tapahtumia ja yksittäisiä repliikkejä. Minä kävelin ympäri huonetta, puhuin ajatuksiani ääneen ja hetkittäin jopa fyysistin mahdollisia kohtauksia. Iira pysyi aloillaan, katseli ja järjesteli lappuja ja tarkensi sekavia ideoitani, sekä muistutti käytännön asioista. Lopulta saimme ensimmäisen version teoksen rakenteesta seinälle. Hyvältä näyttää!

Kylläpäs viikko vierähti nopeasti! Upeat Koukkuniemen vanhukset ovat mullistaneet maailmaamme koskettavilla, hauskoilla ja opettavaisilla tarinoillaan. Myös henkilökunta on ottanut meidät avosylin vastaan ja työskentely onkin mennyt erittäin hyvin. 

Järjestimme viikon aikana yhteensä seitsemän työpajaa ja teimme muutamia haastatteluja. Juoksimme vanhanajan vaatteissamme karkuun poikasiaan suojelevia lokkeja Koukkuniemen pihamaalla ja tuskailimme nettiyhteyden kanssa, joka ei yltä meidän työhuoneeseemme. Olemme kuunnelleet ja kyselleet paljon ja toivottavasti myös olleet iloksi. Litteroitua tekstiä on jo yli 50 sivua ja äänitteitä on vielä litteroimatta useita tunteja. Tulevalla viikolla teemme töitä tekstin parissa, ulkoilemme porukalla vanhusten kanssa ja teemme tuotannollista työtä.

Yleisradiosta vierailivat kouluaiheisessa työpajassamme torstaina ja hankkeesta olikin juttua sekä Tampereen Radiossa että Hämeen  paikallisuutisissa.  Klippi löytyy videon kohdasta 6:40  http://areena.yle.fi/tv/2297092
Kuulimme myös juorua, että  Helsingin Sanomatkin olisi noteerannut hankkeen. Jos joku on lukenut jutun, olisi kiva saada se myös meille asti :D
Myös Pirkanmaan Pääasiat lehti on ilmestynyt tällä viikolla sisältäen Meri-Maijan kirjoittaman jutun Koukkuniemen Kalevala -hankkeesta. 

On se vaan niin uskomatonta, kuinka paljon maailma on muuttunut alle sadassa vuodessa. Voimmeko me proteiinirahkaa syövät älypuhelinriippuvaiset koskaan täysin ymmärtää millaista on ollut elää 1900-luvun alussa? Viikon aikana on ollut häkellyttävää huomata, kuinka erilaiset ihmiskohtalot ja tarinat pääsevät ihon alle ja nostavat karvat pystyyn. Jokaisella vanhuksella on lukuisia tarinoita kerrottavanaan. Mekin elämme tulevaisuuden tarinoita joka päivä.

"Kun minä olin 8-vuotias, tuli tieto että isä on kaatunut sodassa ja äiti alkoi itkeä. Minä vain ihmettelin, että miksi äiti itkee, eihän kaatuminen satu. Minäkin olen koulussa kaatunut."

Auton peräkontti on täynnä työpajamateriaalia, koska huomenna aloitamme työskentelyn Koukkuniemessä! Työpajoja pidämme tällä viikolla yhteensä kahdeksan, joista heti huomenna kaksi.

Taas on uusia jäseniä saatu työryhmään: Anne Mäkelä liittyi näyttelijäremmiin, Suvi Pouttu on hankkeen puvustaja ja hänen assistentteinaan toimivat Mirva Seppänen ja Jonna Heikkinen. Myös tuleviin talkoohommiin, kuten lipunmyyntiin on jo alustavasti lupautunut mahtavia tyyppejä!

Olemme olleet erittäin otettuja siitä, että tukijoita hankkeelle on ilmaantunut taas lisää. Iso kiitos: Pirkanmaan Erikoikuntoutus, Laatuliha, Ravintola Heinätori ja Devisys Oy, sekä kolme lahjoituksen tehnyttä yksityishenkilöä!Kahvioon aiomme leipoa pullat itse ja leipomistarvikkeita sponsoroi Käpylän Valintatalo sekä K-Market Mestari.
Median kiinnostus on myös ylittänyt odotuksemme ja toimittajia onkin tulossa työpajoihin jo tällä viikolla!

Nyt täytyy myöntää, että jännittää. Huomenna taitomme, suunnitelmamme ja ajatuksemme pistetään kovalle koetukselle. Kuitenkin ilmassa on pääosin pelonsekaista innostusta, sillä pian pääsemme tutustumaan upeisiin vanhuksiin, joiden tarinoita pääsemme herättämään henkiin! Jo valokuvat, lelut ja Ylen Elävä arkisto, ovat aiheuttaneet samaistumista sekä ihmetystä; lapset ovat olleet samanlaisia 1900-luvun alussa ja  lopussa, mutta maailma on ollut huikean erilainen. Varmasti vielä enemmän tunteita tulevat herättämään aidot, henkilökohtaiset tarinat ja kokemukset!

Tässäpä vielä huvitusta ja ihastelua herättänyt ajankuva 1940 -luvun lasten elämästä. Kiinnittäkää huomiota erityisesti selostukseen! :)
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/takapihoilta_valoon_2451.html#media=2456