Heippa!

Tällä kertaa on minun vuoroni kertoa hieman omia fiiliksiäni viime viikon työpajoista, litteroinnista sekä siitä, mitä tämä hanke on minulle antanut. Olen siis sosionomiopiskelija TAMKista ja olen kulkenut Meri-Maija, Santerin ja Iiran mukana jo tammikuusta lähtien. Suoritan tässä hankkeessa luovien aineiden opintojani ja tämä onkin ollut erittäin mukavaa vaihtelua koulun penkillä istumiseen.

Oma matkani tässä hankkeessa huipentui viime viikon työpajoihin ja minulla oli ilo olla mukana yhteensä kuudessa työpajassa. Pidimme työpajat yhteistyössä Meri-Maijan kanssa. Vaikka opintojeni aikana on kerääntynyt erilaisia kohtaamisia vanhusten kanssa, työpajojen vetäminen oli minulle aivan uutta ja ennen ensimmäistä h-hetkeä minua jännitti melko paljon. Jännitystä lievensi Meri-Maijan mukana olo, sillä tiesin, että tiukan paikan tullen saan häneltä apua ja tukea. Ensimmäisestä työpajasta jäi erittäin hyvät fiilikset eikä seuraavaa työpajaa tarvinnut enää jännittää. Pääosin muistelut työpajoissa sujuivat hyvin omalla painollaan mutta toki eteen tuli haastaviakin tilanteita. Haastavintaehkä oli se, että ennen työpajan alkua ei voinut tietää miten keskustelu lähtisi käyntiin ja mistä asioista muistelijoilla olisikerrottavaa. Yleensä työ, koti tai perhe olivat aiheita, joiden kautta keskusteluyhteyden sai auki ja siitä oli sitten helppo jatkaa muistelua eteenpäin.

Aloitimme työpajat yleensä yhdessä ja sopivan paikan tullen jakaannuimme kahteen porukkaan siten, että minä jututin muutamaa muistelijaa ja Meri-Maija muutamaa. Kaikki työpajat äänitettiin kahdella nauhurilla. Minä sain kunnian litteroida kyseiset äänitteet ja teen sitä nyt tämän ja ensi viikon ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kirjoitan äänitteet, muistot, tekstiksi. Näistä teksteistä Iira, dramaturgi, kokoaa aikanaan esitystekstin. Itse ajattelen litteroinnin olevan vaihe, joka vie muistelijoiden muistoja kohti esitystekstiä sekä kesäteatterin näyttämöä.

Näin sosionomiopiskelijan näkökulmasta katsottuna, viime viikon työpajat olivat mahtavia kokemuksia. Työpajoissa pääsin aitoon vuorovaikutukseen vanhusten kanssa sekä sain huomata millainen merkitys on katsekontaktilla, kosketuksella sekä aidolla läsnäololla. Työpajoista saatu kokemus vahvisti ajatustani siitä, että tärkeintä on kohdata ihminen ihmisenä, sellaisena kuin hän on. Työpajojen yhtenä tarkoituksena oli myös tuottaa vanhuksille kokemus siitä, että heidän elämäntarinansa ovat merkityksellisiä, mielenkiintoisia sekä tärkeitä. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi ja nämä työpajat antoivat vanhuksille kyseisen mahdollisuuden. ”Kun saa jakaa muistot ja kokemukset toisten ihmisten kanssa, kun löytää tarinoilleen kuulijan, eletty elämä, ja sen myötä nykyisyys voivat nousta uuteen arvoon.” –Satu Tienari

Kaiken kaikkiaan sain työpajoista paljon arvokasta kokemusta ja oppia siitä, miten muistelu voi edistää vanhuksen henkistä hyvinvointia. Jos joskus päädyn työskentelemään vanhusten parissa, aion ehdottomasti hyödyntää hankkeesta saamaani oppia. Meri-Maija, Santeri, Iira ja koko muu työryhmä tekevät mielestäni äärettömän arvokasta työtä, jonka sanomaa vien mielelläni eteenpäin. Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana tässä hankkeessa ja työskennellä näin mahtavien ihmisten kanssa. Jään innolla odottamaan tulevaa kesää ja Unhola – unohtumattomia muistoja – kesäteatteriesityksen valmistumista!



Aurinkoisin terveisin, Heidi (sosionomiopiskelija)

Tervehdys!

Lauantaina 21.2.2015 kokoonnuimme ensimmäistä kertaa lähes koko työryhmän voimin. Työryhmämme on tällä hetkellä kaiken kaikkiaan lähes 30 henkinen. Muutama lisäys on vielä tuloillaan ainakin muusikkotiimiin sekä tietysti arvokasta talkooapua tulemme tarvitsemaan pitkin kesää.

Lauantain työryhmätapaamisessa pääsivät näyttelijät ja muu taiteellinen ja tuotannollinen tiimi tutustumaan keskenään. Ohjelmassa oli ohjattua tutustumista, valokuvaus sekä vanhuskummitoiminnan aloittaminen. Hankkeen pääkolmikko oli tilaisuuden alkaessa hieman jännittyneinä. Kyseessä oli ensimmäinen yhteinen tapaaminen ja viestittäminen ja sen pelisäännöt ovat aina produktion alussa uusia asioita. Tilaisuus saatiin kuitenkin alkamaan ja lähtikin kulkemaan omalla painollaan.

Laittautumisen jälkeen valokuvaajamme Pasi Järvenpää kuvasi koko paikalla olleen 1900-luvun alkupuolen tyyliin sonnustautuneen työryhmämme. Tuiman ryhmäkuvan lisäksi kuvasimme kaikista työryhmäläisistä omat kuvat. Kuvat henkilökohtaisine esittelyineen julkaistaan piakkoin nettisivuillamme sekä Facebook-profiilissamme. Kesäteatterillamme on nyt myös Instragram-tili (@koukkuniemen_kesateatteri), joten myös sieltä voi seurata työryhmän kuvien julkistamista sekä muita hankkeen tapahtumia.

Valokuvauksen lisäksi tapaamisemme tarkoitus oli perehdyttää työryhmäläiset vanhuskummitoimintaan ja tavata jokaisen henkilökohtainen vanhuskummi. Kummitoiminnan tarkoitus on, että jokainen työryhmämme jäsen tapaa omalla ajallaan omaa vanhuskummiaan seuraavat 6 kuukautta, eli hankkeen alusta loppuun asti. Vanhuskummit ovat Koukkuniemen asukkaita ja myös hankkeemme muistelijoita.

Aloitimme käytännön harjoitteilla ja jakauduimme kahteen ryhmään. 1-ryhmä harjoitteli pyörätuolin käyttämistä ja sosionomiharjoittelijamme Heidi toimi testimummona. 2-ryhmä sai jututtaa ja haastatella Meri-Maijaa, joka toimi tässä tilanteessa testimummona. Näiden (yllättävän!) autenttisten harjoitusten jälkeen purimme kokemuksia ja tuntemuksia yhdessä. Keskusteluista korostimme lopulta inhimillistä tasavertaista kohtaamista, ihminen ihmiselle. Pelot ja ennakkoluulot voi unohtaa eikä tapaamisiin tarvitse mitään erityisiä taitoja. Lämmin katsekontakti ja positiivinen asenne ovat kultaa.

Heidi ja Meri-Maija (ohj.) saattoivat kunkin työryhmäläisen oman vanhuskumminsa luokse. Jokainen sai hetken olla kahdestaan oman kumminsa kanssa ja tutustua. Minäkin tapasin oman kummini Topin (80v) ja juttelimme pitkään musiikista. Kun palasin kummini luota työtilaamme, saimmekin sitten odotella muita työryhmäläisiä takaisin. Monet viihtyivät yli puoli tuntia jutustelemassa kumminsa kanssa ja suurin osa täytyi käydä hakemassa takaisin, jotta tapaamisemme saataisiin päätökseen. Lopuksi jokainen sai kertoa omasta kummistaan ja keskustelimme vielä aiheesta. Keskittyminen oli silloin timanttista. Jos paasasin käytännön asioista ja aikatauluista, kaikki eivät ehkä kuunnelleet aivan täysillä, mutta kun puhuin vanhuskummiudesta tunsin täydellisen hiljaisuuden ja tuijottavat silmät selkäpiissäni asti. Yllätyin tästä positiivisesti ja odotan innolla, että pääsen kuulemaan tulevista vanhuskummitapaamisista!

Santeri - musiiki