"Unholan henkilöt ovat kiehtovia, hauskoja, koskettavia sekä, ainakin näytelmän kuvaamaa aikaa itse kokemattoman silmissä, uskottavia."

Tällä kertaa blogautuksen taustavoimana on tuoreehko lisäys Koukkuniemen kesäteatterin tekijäparveen, eli minä, Patrik. Tulin mukaan näyttelijäkatraaseen huhtikuussa, ja olen iloinen, että saan viettää kesäni tekemällä hyvää ja hyväätekevää teatteria loistavien ihmisyksilöiden seurassa!
Perjantaina päättyi yksi kiihkeä odotus, kun käsiimme jaettiin Unhola-näytelmän käsikirjoitus. Pääsimme viimein lukemaan määrättömien työtuntien (ja loppusuoran tulostinongelmien) jälkeen valmistunutta tarinaa, jonka kesällä tulemme kertomaan edelleen katsojille. Nyt tarina on ottanut lopulliseen muotonsa ja pääpiirteittäin myös henkilöhahmot, joiden nahkoja tulemme kesän aikana asuttamaan.
Olen jo ehtinyt tykästyä omaan roolihahmooni; ihmisenä hän ei vaikuta kaikista ystävällisimmältä ja helpoimmin lähestyttävältä, mutta hänen päänsä sisältöä tulee olemaan sitäkin kiinnostavampaa selvitellä. Unholan henkilöt ovat kiehtovia, hauskoja, koskettavia sekä, ainakin näytelmän kuvaamaa aikaa itse kokemattoman silmissä, uskottavia. Jo ensimmäisissä lukuharjoituksissa kiinnyin näytelmän ihmisiin ja heidän tarinoihinsa, ja tämä kiintymys vain voimistui lukiessamme varsinaista käsikirjoitusta. Innolla odotan, minkälaisia uusia syvyyksiä näyttelijätoverini ja ohjaaja tulevat vielä luomaan näihin ihmisiin ja heidän tarinoihinsa, kun nämä herätetään lavalla henkiin.
Käsikirjoitus on näytelmän luuranko, joka antaa oliolle muodon, pitää sitä kasassa ja jonka ympärille se rakentuu. Lihan, veren ja sielun luominen on vasta alussa, mutta kun ensi-ilta koittaa, on meillä käsissämme uusi ja ihmeellinen elävä olento. Katseltuani jonkin aikaa, minkälaisista aineksista ja minkälaisten ihmisten avustuksella se tulee syntymään, uskon, että se tulee olemaan kaunis ja vahva otus.
Tervetuloa heinä-elokuussa tapaamaan tätä eläväistä!
Patrik - näyttelijä