Viikon päästä jyrähtää! Matildan blogi

Ensi viikolla näihin aikoihin eletään ensi-illan jännittäviä hetkiä. Vielä ei jännä tunnu, mutta eiköhän se hyvä täpinä tässä piakkoin kehity. Viime viikko oli taas touhukas. Erityisesti jäi mieleen sunnuntai ja sen läpimenot. Silloin meillä oli lähes täysi puvustus ja lavastus. Paikalla oli jälleen koekatsojia ja heiltä kerättiin esityksen sekä muistokahvion jälkeen palaute. Saimme kannustavaa palautetta, mutta toki vielä oli hiottavaa. Hiomiseen on vielä hyvin aikaa. Uskon aina viimeisen viikon ja erityisesti vielä viimeisten harjoituspäivien voimaan. Silloin tapahtuu ihmeitä. Sunnuntaina otettiin myös pressikuvia läpimenon aikana. Täytyy sanoa, että hienoja tuli!

Viime viikolla tapahtui paljon ekoja kertoja. Tässä muutama: Miili- hahmoni sai ensimmäistä kertaa rillit päähän, hienostorouvan roolihahmo tunki ensimmäistä kertaa sormet taikinaan, työryhmä sai tanssahdella ensimmäisiä kertoja maalatulla lavastelattialla ja vedettiin eka kunnon läpimeno sisätiloissa. 

Suomen kesä kun on näyttänyt tippansa, niin viime viikon sateisen sään takia harjoiteltiin näytelmää paljon sisätiloissa. Koukkuniemen juhlatalon sali on näyttävä tila ja UNHOLA sujahtaa sinnekin mallikkaasti. 

Tiistaina muistokahviotiimin kanssa maalailtiin opastetauluja muistokahvioon tulevaan Unholan pienoiskylään. Niissä näkyy käden jälki eli maalarinteippirajaus petti. Tiistain iltapäivän/illan treeneissä harjoiteltiin lauluja. Ne sujuvat meiltä jo huomattavasti aiempaa paremmin. Varmuutta ollaan löydetty. Nyt etsittiin vahvuutta ja eloa lauluun. Tiistain treeneissä löydettiin myös helpotusta haasteelliseen ja vuosia kestäneeseen Finlayson- tehdas kohtaukseen. Siinä meillä on tarkoitus olla tehdashenkinen stomp, mutta tähän asti fokus on lähinnä mennyt päin mäntyä meneviin roudauksiin. Nyt pyörät löytävät paikkansa, kangas pyörii ja tehtaan johtajan (Jetro) pillistä lähtee pihaus.

Tämän harjoituskauden aikana työryhmä on hitsaantunut yhteen. Arvostan valtavasti näitä ihmisiä kenen kanssa saan olla tekemisessä. Ennen tiistain treenejä oli tärkeä hetki, kun näyttelijäporukalla puhua lörpöteltiin järvenrannalla ihan vaikka mistä. Siinä oli sellaista perhehenkistä taikaa, että nautin. Yksi teki apilan kukista seppelettä, yksi söi niitä apiloita ja rohkaisi toista syömään niitä myös ja muut röhötti vitsejä. 


Sellaista se oli nuoruus ja hulluus.


Terkuin,

Matilda (toinen apiloita syönyt) - näyttelijä